sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Привет из Санкт-Петербурга


Heitin viime keväänä valinnaisaineita valitessa luokkakaverille haasteen.
"Et varmana uskalla lähteä mun kanssa venäjän alkeisiin..." 

Kurssi ikävä kyllä suoritettiin puoliksi venäjän alkeilla, puoliksi Venäjän kulttuurihistoriana. Kulttuurihistorian tunneilla tuli jokusen kerran mietittyä, että miksi taas lähdin tähän. (Mietin sitä myös alkeiden puolella, neljä vuotta venäjää lukeneena aakkosten opettelu oli varsin haastavaa....) Mutta kun mahdolliseksi tuli lähteä parin päivän opintomatkalle rajan taa, ilmoittauduin mukaan ensimmäisten joukossa.

Joten tässä seuraa kuvaoksennus muutaman päivän reissulta tuonne sipulikupolien valtakuntaan, olkaa hyvät.



Ja koska ollaan kulttuurin opiskelijoita, tai siis ne muut oli, me ollaan ompelijoita, käytiin katsastamassa Pietarin yliopiston joidenkin taideopiskelijoiden ilmaisnäyttely jossain hornassa. Oikein kivoja maalauksia ja graafisia juttuja. Näyttely olisi varmasti avautunut hieman paremmin, jos olisi ymmärtänyt selityksiä hieman paremmin...


Nevan sivukanaalit olivat vielä jäässä, vaikka itse Neva jo paikoitellen lainehti vapaana. Pysäköinti, tai siis ankkurointi oli kielletty jäälle.



Собор Воскресения Христова, eli verikirkko. Pitihän ne perus turistinähtävyydet kiertää. Ilma oli kylmä, kostea ja harmaa. Ei mikään ihanteellinen turisteilu- tai kuvaussää, mutta olkoot. Harkitsin liittäväni tähän väliin ohjeen ja esimerkin kuinka allekirjoittaneesta kuvataan onnistunut turistikuva, mutta päätin säästää teidät siltä hirvitykseltä.


Tässä tää mun uus koti nyt sit ois, tervetuloa vaan kahvittelemaan. Eremitaasireissu kuva- ja mediataiteen opiskelijoiden ja kulttuurihistorian opettajan kanssa oli mitä mielenkiintoisin. Saiskos samanlaisen museon, joka olisi täytetty tsaarien ja keisarinnojen vaatteilla, jooko? Mutta näinpä taas kerran aidon Da Vinchin, joka siis ei ollut Mona Lisa.
Olen käynyt Eremitaasissa kerran aiemminkin vuonna 2007 lukion kanssa, mutta vierailusta oli vain hyvin harvoja mielikuvia. Infoähky kerralla parin tunnin juoksussa on aivan liian suuri, jotta museosta pystyisi sisäistämään kuin pienen palan kerralla.


Peniksiltä ja patsailta ei voinut museossa välttyä, vaikka useimmilla sukukalleudet olivatkin peitetty epämääräisillä lehvillä. Paitsi näiltä valkoisilta komistuksilta.



En jaksa edes vaivautua kertomaan mitään noiden taulujen määrästä tai koosta. Keskittyminen tauluihin oli paikoitellen hankalaa, kun itse rakennuksessa oli jo aivan liikaa ihailtavaa. Valtavasti kaikkea; tauluja, patsaita, kivipaaseja, turisteja. Jossain vaiheessa harkitsin kuvaavani koko reissulta pelkkiä ns. kuvaajakuvia. Kuvia, joissa joku ottaa kuvaa jostakin. Turistina turistien joukossa hommassa ei olisi ollut edes mitään haastetta.


Viime reissulta mieleen jäi ehkä parhaiten bussin juuttuminen pariksi tunniksi ruuhkaan, jonka takia missattiin Iisakin kirkko. Alkuperäisessä matkasuunnitelmassa oli Pietari-Paavalin linnoitus, mutta ehdotin matkanjohtajaopettajalle mielummin reissua Iisakin kirkolle, ja näin tapahtui. Pääsinpäs vihdoin sisälle asti! Välillä sitä tuntee itsensä pieneksi tässä maailmassa...



Viimeisen reissupäivän kirous, vihdoin ja viimein paistoi aurinko. Enpä ole ennen maksanut hautausmaalle pääsystä, mutta nytpä tein senkin. Käytiin katselemassa Venäjän kuuluisien kulttuuri-ihmisten hautakivejä. Löydettiin mm. Tšaikovski sekä Dostojevski, sekä kasa muita säveltäjiä, kirjailijoita ja näyttelijöitä joista en ollut ikinä kuullutkaan.

Kuvassa vielä luostarikirkkoasia, joka oli hotelliamme vastapäätä, ja jonka pihamaalla tuo kuuluisuuksien täyttämä hautausmaa sijaitsi.


---

Matka taittui kätevästi kahdessa tunnissa Allegrolla. Junassa oli kiva ja simppeli matkustaa, kaikki tulli- ja rajatarkastukset hoitui vaivattomasti paikallaan istuen, sekä Suomen että Venäjän viranomaiset olivat oikein ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Huomattavasti mukavampi matkustustapa kuin bussi.

Kulinaristinen matkailu jäi nyt vähän vähemmälle, kun matkustelin aika pienellä butjetilla ja epäilevän luokkakaverin kanssa. Hotellin alakerran Prisma oli kaveri.

Pietarin metro oli oikein mielenkiintoinen kokemus, ja kirjahyllyssä odottaa maalaamaton maatuska uutta maalipintaa. Ensin vain pitäisi keksiä, miksi nuo raukat oikein maalaisi.

Mutta oli kyllä oikein viihtyisä matka, kiitos vaan kulttuurin väelle matkaseurasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti