keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kaktuksentappajan painajainen.

Olen joskus saattanutkin mainita, kuinka taitava olen kasvien kasvatuksessa. Tai ainakin kaikki henkilökohtaisesti minut tuntevat tietävät, että hoidossani ei pärjää edes kaktus, jotain herkkää huolenpitoa kaipaavaa edes mainitsematta. Bambunikaan ei oikein arvostanut puolen vuoden täysin pimeää ja kylmää talvea. 


 Siksi hiljaa mielessäni kirosin, kun valmistujaislahjaksi pappani tyttökaveri täräytti käsiini ruukkukasvin. Yleisemmin kai hautajaiskukkana tunnettu kalla, joskin tumman violetti eikä valkoinen, oli kuulemma niin minun näköiseni, ettei hän voinut vastustaa sitä.  Ihan kivasti ajateltu, onhan se kaunis ja kaikkea, mutta sattui ikävästi muuton kohdalle. No, kasvi lähti mukanani Kajaaniin (tässä välissä ihmiset aina muistuttavat kuinka vaarallista sosiaalisessa mediassa on kertoa asuntonsa olevan tyhjillään; murtovarkaat älkää edes vaivautuko, naapurit stalkkaavat kyllä jokaista liikettä ja kaikki vähänkään arvokas on poissa.) eikä edes kärsinyt sen pahemmin vaurioita automatkalla. Kasvatusohjeissa kehotettiin hankkimaan lannoitteita, ja kukkakauppavierailun ja tarkkojen hoito-ohjekyselyjen ja vinkkien jälkeen päädyin johonkin kasviravinteisiin. 


Eniten tässä yllättää kuitenkin, että reilu kaksi viikkoa myöhemmin, kasvi on edelleen hengissä ja voi kohtalaisen hyvin. Joskin kukinta-aika alkaa olla kai lopuillaan, mutta eikö se ole ihan normaalia sen jälkeen, kun kukat häiriköidään kukkimaan epänormaaliin aikaan jotta ovat kukassa kaupassa?   Tai ainakin näin uskottelen itselleni... Kohta se varmaan kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti