lauantai 1. syyskuuta 2012

Rakkausnaapurit.

Meillä on ehkä siisteimpiä naapureita ikinä.

Monesti kerrostaloissa kai on melko vähän kanssakäymistä naapureiden kanssa, hyvä jos tietää edes minkä näköisiä ihmisiä asuu samassa rapussa, saatika että osaisi yhdistää kasvot ja sukunimet ulkoeteisen nimitaulussa. 

Ei meillä vaan.  
Meijän taloyhtiössä järjestetään yhteisiä pihatalkoita ja illanviettoja noin muutenkin.
Tänään oli  uuden grillin avajaisjuhlat periaatteella omat juomat ja ruoat. 
Ja vaikka flunssa vaivaakin, menin tietysti mukaan kun keväällä jo pihatalkoiden ja puuvajan rakennustalkoissa tutuistuin porukkaan. 
Pelailtiin mölkkyä ja ketjupeliä, hengailtiin ja vaihdettiin kuulumisia. 
Ja tietysti grillailtiin ja jaettiin eväitä.

Ja eikö mitä, yksi pariskunta oli ollut parin viikon lomalla Turkissa, ja he toivat kaikille tuliaisia. Siis myös meille, vaikka asutaankin eri rapussa ja ollaan nähty kerran ehkä kerran aiemmin!


Kyseessä oli toki vain pieni tuliainen, jostain katukaupasta ostettu avaimenperä/riipus/mikälie, mutta ajatus todella lämmittää.  Muutenkin tässä taloyhtiössä asuu tosi mukavaa sakkia ja nyt vielä muistavat meitä etelänlomillaan. 
(Ei nyt ollut muun väristä nauhaa kuin violetti, pitänee ostaa vaikka musta nyöri.)


Näytin J:lle tän kuvan ja se totes ton näyttävän pelottavalta, ja vähän niinkun riikinkukolta jonka pyrstössä on silmämunia. Kuinka siistiä. Tästä lähin aina kun se tekee jotain pahaa, ripustan ton silmän möllöttämään kaulaani ja tuijottamaan syyttävästi! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti