maanantai 24. syyskuuta 2012

Visiitti neekerikylään.

 Koetin naputella tätä jo aamulla ennen kouluun menoa, mutta eihän siitä mitään tullut. 
Koetetaan uudestaan.

Tosiaan, villi mökkiviikonloppu takana, ja nyt väsyttää, mutta yritetään silti. 

Olin varautunut viettämään viikonlopun yksin kotona tehden kouluhommia ja rönhöttäen, kun miehekkeen piti suunnata mökkeilemään Kuopioon vanhojen kesätyökavereidensa kanssa. 

No, porukka väheni ja väheni, ilmestyi ties mitä kissanristiäisiä ja muita menoja, ja lopulta paikalle ei ollutkaan saapumassa kuin jo ennestään minullekin tuttuja tyyppejä, joten kutsu kävi mukaan, ja minähän läksin.


Tervetuloa neekerikylään.
 Mökki on käsittääkseni saanut nimensä aiemmin painomusteen takia mustuneista toimittajista (tai siis niistä tyypeistä jotka sanomalehden aiemmin konkreettisesti painoivat, sana hukassa), jotka ovat työpäivien päätteeksi käyneet mökillä puhdistautumassa.  Tai jotain semmosta? 
Nyt mökkiä asuttavat muut epämääräiset vieraat joilla on kai jotain tekemistä lehdistön kanssa. Niinkuin tälläkin kertaa pari epämääräistä toimittajaa ja kuvaaja. 
Ja miä. 


Menossa mukana myös Pikachu.


Käytiin myös paikallisessä krouvissa pelaamassa biljardia, kuten ilmeisesti joka vuosi aiemminkin kyseisillä mökkireissuilla.
Pari miehenpuolikasta kävi myös yrittämässä illalla onneaan  "Tainan" suhteen, mutta tuloksetta. 
Ei löytynyt Tainaa ei, sen sijaan Semmareiden Tainaa kyllä kuunneltiin mökillä ahkerasti.
Saattoipa joku jopa tanssahdella hieman mukana.


Ja koska oltiin ainakin muutaman kilometrin päässä keskustasta, oli ihan aiheellista öisellä huussireissulla pelätä paikallista eläimistöä. 


Ja saanko esitellä, mökkieleganssia parhaimmillaan. 


Ei hassummat maisemat vietellä syksyn viimeisiä mökkihetkiä. 
Jotkut hullut taisivat uskaltautua uimaankin. 


Semmosta.
Oli erijännää. 

Nyt paluu läksyjen pariin ja avokin seuraan. 
Tänään ollaan läskeilty urakalla, tehty hyvää ruokaa ja katsottu kummallinen elokuva, sekä nautittu muutama lasi hillitysti punkkukolaa.
Onhan tuo sentäs jaksanut katella tätä naamaa jo 1096 päivää, eli kokonaista kolme vuotta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti