maanantai 26. maaliskuuta 2012

Korsetti skottityyliin.

Lolo, oon päässy ihan totaalisesti vauhtiin näissä postauksissa. Elkää hätäilkö, kyllä mä taas kohta vaivun blogihiljaisuuteen. Koettakaa hetki kestää.

Tsekkailin tuossa viimeisen kerran opinnäytetyöraporttiani ennen tulostusta, ja selailin samalla muuta muistitikkuni sisältöä. Silmiini sattui nämä muutama otos randomkansiosta, asukokonaisuus muutaman viikon takaa.



Korsettikurssilla tekaisin ensin peruspuuvillaisen mustan vyötärökorsetin, ja kun aikaa jäi ylimääräistä, tein samoilla kaavoilla pinkin tartankuosisen version.

Kangas on löytö Kölnistä puolentoistavuoden takaiselta työssäoppimisreissulta. Se lojui pitkään kaapissa odottamassa oikeaa käyttötarkoitusta.

Hameen tein jo viime keväänä iltaa ennen kevätjuhlaa, kun päätin ettei mulla ollut mitään päällepantavaa. Kangasta kuitenkin jäi, ja mikäpä mätsäävämpi yläosa vekkihameelle, kuin samasta materiaalista tehty korsetti.

Paksulla puuvillavuorilla ja spiraaliluilla varustettu kapine kestänee kovempaakin kiristystä, nyt vain lievästi muotoa antamassa päällä.

Taisi muuten kuvauspäivänä olla korsetti ensimmäistä kertaa oikeasti päällä, siihen mennessä se oli vain kiertänyt nuken päällä koulutusmarkkinoilla, avoimissa ovissa ja muissa kissanristiäisiä.




Huomenna ajattelin olla reipas ja tulostaa opinnäytetyön raportin kokonaisuudessaan. Luova kansio on jo tulostettu kahteen otteeseen, joskin reikäpäisenä muistin ottaa kopion vain toisesta materiaalisivusta, joten kai se on huomenakin raahauduttava kulttuurille yhden sivun takia, plaah.

Puvusta puuttuu vain viimeiset koristelujen kiinnitykset ja helman tasaus, ja sitten tämäkin projekti olisi seminaaria vaille valmiina paketissa. Kuvaa en valitettavasti voi julkaista ennen heinäkuun puoltaväliä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Привет из Санкт-Петербурга


Heitin viime keväänä valinnaisaineita valitessa luokkakaverille haasteen.
"Et varmana uskalla lähteä mun kanssa venäjän alkeisiin..." 

Kurssi ikävä kyllä suoritettiin puoliksi venäjän alkeilla, puoliksi Venäjän kulttuurihistoriana. Kulttuurihistorian tunneilla tuli jokusen kerran mietittyä, että miksi taas lähdin tähän. (Mietin sitä myös alkeiden puolella, neljä vuotta venäjää lukeneena aakkosten opettelu oli varsin haastavaa....) Mutta kun mahdolliseksi tuli lähteä parin päivän opintomatkalle rajan taa, ilmoittauduin mukaan ensimmäisten joukossa.

Joten tässä seuraa kuvaoksennus muutaman päivän reissulta tuonne sipulikupolien valtakuntaan, olkaa hyvät.



Ja koska ollaan kulttuurin opiskelijoita, tai siis ne muut oli, me ollaan ompelijoita, käytiin katsastamassa Pietarin yliopiston joidenkin taideopiskelijoiden ilmaisnäyttely jossain hornassa. Oikein kivoja maalauksia ja graafisia juttuja. Näyttely olisi varmasti avautunut hieman paremmin, jos olisi ymmärtänyt selityksiä hieman paremmin...


Nevan sivukanaalit olivat vielä jäässä, vaikka itse Neva jo paikoitellen lainehti vapaana. Pysäköinti, tai siis ankkurointi oli kielletty jäälle.



Собор Воскресения Христова, eli verikirkko. Pitihän ne perus turistinähtävyydet kiertää. Ilma oli kylmä, kostea ja harmaa. Ei mikään ihanteellinen turisteilu- tai kuvaussää, mutta olkoot. Harkitsin liittäväni tähän väliin ohjeen ja esimerkin kuinka allekirjoittaneesta kuvataan onnistunut turistikuva, mutta päätin säästää teidät siltä hirvitykseltä.


Tässä tää mun uus koti nyt sit ois, tervetuloa vaan kahvittelemaan. Eremitaasireissu kuva- ja mediataiteen opiskelijoiden ja kulttuurihistorian opettajan kanssa oli mitä mielenkiintoisin. Saiskos samanlaisen museon, joka olisi täytetty tsaarien ja keisarinnojen vaatteilla, jooko? Mutta näinpä taas kerran aidon Da Vinchin, joka siis ei ollut Mona Lisa.
Olen käynyt Eremitaasissa kerran aiemminkin vuonna 2007 lukion kanssa, mutta vierailusta oli vain hyvin harvoja mielikuvia. Infoähky kerralla parin tunnin juoksussa on aivan liian suuri, jotta museosta pystyisi sisäistämään kuin pienen palan kerralla.


Peniksiltä ja patsailta ei voinut museossa välttyä, vaikka useimmilla sukukalleudet olivatkin peitetty epämääräisillä lehvillä. Paitsi näiltä valkoisilta komistuksilta.



En jaksa edes vaivautua kertomaan mitään noiden taulujen määrästä tai koosta. Keskittyminen tauluihin oli paikoitellen hankalaa, kun itse rakennuksessa oli jo aivan liikaa ihailtavaa. Valtavasti kaikkea; tauluja, patsaita, kivipaaseja, turisteja. Jossain vaiheessa harkitsin kuvaavani koko reissulta pelkkiä ns. kuvaajakuvia. Kuvia, joissa joku ottaa kuvaa jostakin. Turistina turistien joukossa hommassa ei olisi ollut edes mitään haastetta.


Viime reissulta mieleen jäi ehkä parhaiten bussin juuttuminen pariksi tunniksi ruuhkaan, jonka takia missattiin Iisakin kirkko. Alkuperäisessä matkasuunnitelmassa oli Pietari-Paavalin linnoitus, mutta ehdotin matkanjohtajaopettajalle mielummin reissua Iisakin kirkolle, ja näin tapahtui. Pääsinpäs vihdoin sisälle asti! Välillä sitä tuntee itsensä pieneksi tässä maailmassa...



Viimeisen reissupäivän kirous, vihdoin ja viimein paistoi aurinko. Enpä ole ennen maksanut hautausmaalle pääsystä, mutta nytpä tein senkin. Käytiin katselemassa Venäjän kuuluisien kulttuuri-ihmisten hautakivejä. Löydettiin mm. Tšaikovski sekä Dostojevski, sekä kasa muita säveltäjiä, kirjailijoita ja näyttelijöitä joista en ollut ikinä kuullutkaan.

Kuvassa vielä luostarikirkkoasia, joka oli hotelliamme vastapäätä, ja jonka pihamaalla tuo kuuluisuuksien täyttämä hautausmaa sijaitsi.


---

Matka taittui kätevästi kahdessa tunnissa Allegrolla. Junassa oli kiva ja simppeli matkustaa, kaikki tulli- ja rajatarkastukset hoitui vaivattomasti paikallaan istuen, sekä Suomen että Venäjän viranomaiset olivat oikein ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Huomattavasti mukavampi matkustustapa kuin bussi.

Kulinaristinen matkailu jäi nyt vähän vähemmälle, kun matkustelin aika pienellä butjetilla ja epäilevän luokkakaverin kanssa. Hotellin alakerran Prisma oli kaveri.

Pietarin metro oli oikein mielenkiintoinen kokemus, ja kirjahyllyssä odottaa maalaamaton maatuska uutta maalipintaa. Ensin vain pitäisi keksiä, miksi nuo raukat oikein maalaisi.

Mutta oli kyllä oikein viihtyisä matka, kiitos vaan kulttuurin väelle matkaseurasta.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Naisen paikka on pöydän alla.

Neljä pimeää päivää studiossa.
Neljätoistatuntisia työpäiviä.
Tunteja pöydän alla istuen.
Varmuuskopiointia ja kahvinkeittoa. (Oikeasti en keittänyt.)

Vietin siis viikonlopun kuvausstudiolla, kuvaussihteerinä. Avokkini yhdessä luokkatoverinsa kanssa toteuttavat opinnäytetyönään stereoskooppisen animaatioelokuvan.
Eli stop-motionia kolmedeenä.

Kaikki tietää mitä on stop motion; Wallace&Gromit on varmaankin kaikille tuttu, Coralinekin ehkä monille.
Aina ei tarvita Cameronin kaltaista tyyppiä valtavine kameroineen. 3d:n tekeminen on mahdollista, yksi järkkäri riittää.
Käytännössä tämä tapahtuu niin, että molemmille silmille otetaan oma kuvansa, jotka näytetään päällekkäin.

Tituleerattiinpa noita kahta kolmedee-animaation edelläkäviköiksikin. Kouvostoliiton Sanomat 19.3.2012. Kyseessä on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen suomalainen kolmedeenä kuvattu juonellinen pätkä, korjatkaa jos ollaan väärässä.

Kyseessä käsittelemätön tuotantokuva vasemmalle silmälle.

Kässäriä on hiottu, muokattu ja kasailtu kuukausia. Rekvisiittaa on kasailtu ja rakenneltu varmaankin puoli vuotta, päähenkilö taisi muotoutua viime syksynä. Mielikuvitusta on käytetty, tai ainakin yritetty. Yhteensä 60 000 minikokoista a4:sta liimattu torneiksi.
Ja ylhäällä näette lopputuloksen.
Se fiilis oli hämmentävä kun tajusi, että aiemmin paperilla mietitty lavaste avautuu oikeasti silmien edessä valtavana yksityiskohtien pläjäyksenä.
"Aikuisen miehen nukkekoti" kommentoi paikallinen toimittaja.

Itse toimin kuvauksissa lähinna ylimääräisenä silmä- ja käsiparina. Välillä kasailin jalustoja, kääntelin valoja, tai varmuuskopioin tiedostoja. Seuraavaksi sudin hieman väriä sinne ja tänne, kuumaliimailin asioita kiinni toisiinsa sekä rakensin puuttuvaa rekvisiittaa. Toisaalta stalkkasin silmä tarkkana kuvauksia (aina silloin kun en keskittynyt naamakirjailemaan), ettei kuvien välillä tapahtunut mitään häröä, ja kaikki tarvittava rekvisiitta oli paikoillaan.

Pääsin myös kokeilemaan animointia. Tunsin oloni valtavan hyödylliseksi liikutellessani puolentoista sentin mittaisia muovailuvahahiiriä pitkin lattiaa. Vielä hyödyllisemmäksi tunsin oloni istuessani tunteja pöydän alla pitämässä kiinni ruuveista, joilla kävelevä vahanukke pysyi pystyssä. Whee \o/

Puolet on vielä kuvaamatta, tarkoitus olisi saada kaikki materiaali kasaan vielä tämän kevään aikana. Valmis tämän projektin pitäisi olla joskus joulun tienoilla.

Palaillaan ehkä asiaan, kun seuraavan kerran jotain tapahtuu.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Liian vihree.

Tein tänään jotain aivan uutta ja jännää.
Menin kouluun vihreässä hameessa!
Ja naamani tilalla kasvaa kamera.
Ja hiukseni hapsottavat järkyttävästi.

En erityisemmin pidä ideasta julkaista "päivän asu" -kuveja, mutta menkööt.


Ensimmäisessä(?) jaksossa asustekurssilla tehtyäni vihreän rusetin pikkusiskon valmistujaismekon ylijäämistä lupasin tehdä samaisesta materiaalista hameen, ja tulla vielä joku päivä siinä kouluun.
Tänään oli tuo päivä.
Hauskoja reaktioita. En normaalisti käytä mitään muuta kuin mustaa, maustettuna ehkä useasti pinkillä, satunnaisesti valkoisella ja harvoin harmaalla. Ei ikinä muilla väreillä.
"Oho!"
"Sulla on _vihreetä_!"
"Sun pitäis useemmin käyttää vihreää."
"Mitä hittoa?"

Juu, kiitos ei. Olo tuntui väärältä koko päivän. Liian vähän mustalta. Liian vihreältä.


Mun photoshoppaustaidot kehittyy selkeesti. Katsokaa nyt kuinka hienosti hävitin erään sovitusasiakkaan tuolta taustalta.

Oikeasti kuvastin sovitusta. Satuin vain vahingossa kuvaan...

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Yllätys postissa.

Kotiin tullessa löysin eteisen matolta postin kaavakkeen, hei sinulle on paketti.
Tiesin kyllä opinnäytetyöasiakkaani lähettäneen minulle materiaaleja ja varoitti etukäteen tehneensä kauniin paketin. Oletin että hauskuus liittyisi jotenkin paketin muotoon tai jotain vastaavaa, mutta voi taivas minkä hirvityksen postitäti nosti pöydälle.


Ensin hyppivät silmille HabboHotel-ukkelit... Ja kun paketin käänsi ympäri, tervehti minua vienosti hymyilevä Justin Bieber ja muutama Disney-prinsessa.


Saatoin hieman ääneen tirskahdella kassalla ojentaessani henkkareita, ainakin siihen malliin se täti katsahti alta kulmien, mutta virnisti myöskin tarkastettuaan ajokorttini ja ojentaessaan paketin tiskin yli. Kävelin hymyillen kuin Naantalin aurinko/Hangon keksi/you name it koko matkan kaupasta ulos ja autolle. Sain matkalla oven avanneelta mieheltä jopa silmäniskun ja virnistyksen. Useamman ihmisen päivää paketilla piristetty siis.


Valtavasta paketista löytyi pari pientä nyyttiä, vaaleanpunaista satiininauhaa sekä metritolkulla vannetta jee.
//Bloggaan Justin Bieberistä ja kuuntelen Beethovenin Kuutamosonaattia. Oh the joy.

Rakkaat sisarukset.

Keskustelu Facebookissa.

S: leivoin aivan liian hyvää kinkkukasvisjuustopiirakkaa
ja tää pitäis malttaa jättää illaks


R: :DD
minnes oot menos?


S: emmiä oo menos mihinää


R: pitäis malttaa jättää illaks? :D:D


S:no nii
kato kun meillekin voi joskus tulla veiraita
(:


R:teille??? vieraita?? nyt huijaat ! o::
etteks ookkaa erakkoja?

...Pikkusiskoni pitää mua sosiaalisesti kyvyttömänä.
Mut kattokaa nyt kun se on hyvää! Oon ihan peukalo keskellä kämmentä, mutta ton piirakan mä osaan tehä loistavasti. Omnomnom.

...En malttanut olla maistamatta.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tossutusta vastaan.

Avokki anoi lupaa ostaa muutama olut illan ratoksi. Annoin luvan kahteen, ja lähdin etsimään liimaa.
Ostoskoriin päätyi kolme. Perusteena oli kapinointi totaalista tossutusta vastaan.

Hyvää naistenpäivää, ihmiset.
Sain sentäs suklaata.

Kyllästyin kahden rivin jälkeen.
Ehkä piilotan sen kolmannen oluen.


Ps. Vaikka mieheke satunnaisesti vitsaileekin pirttihirmuudestani ja kaulimen käytöstäni, myönsi hän kerran olevani ihanteellisen suvaitsevainen höperöintiä kohtaan.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Opparin värkkäilyä.

Parina viime viikkona on koulussa ollut ohjelmassa se viimeinen rutistus, opinnäytetyön värkkäily.

Tunnelmat ovat olleet jotakuinkin positiiviset.
Mielessä olen toistellut: survo survo ja survo vielä kerran.
Ääneen olen kironnut: tylliä tylliä ja hieman lisää tylliä.
Painajaisissani olen pelännyt: verta, öljyä, likaa kaikkialla!


Tasan kolmen viikon päästä on raportti ja luova kansio jo palautettu. Vajaa viikko siitä eteenpäin, myös työ pitää luovuttaa pois hyppysistä.
Kirjalliset työt ovat edenneet hyvin ompelun mukana, enkä tunne ainakaan vielä minkäänlaista paniikkia ylipäänsä koko projektin kanssa. Hieman jossain pääkopassa joku kolkuttelee, että olen tekemässä taas överit, mutta jos kerran tehdään, niin tehdään kunnolla.
Ilman totaalikatastrofeja uskon saavani kaiken ajoissa valmiiksi.
Toivottavasti.



Olin jo hetken huolissani omasta ompelujäljestäni, työni laadusta ja lopputuloksesta, mutta asiakkaani ihana kommentti kevensi fiilistä roimasti.
Sitäpaitsi mä luotan et osaat tehä siitä yhtä täydellisen ku mä oon. En mä muuten olis sun antanu mun hääpukua tehä jos en tietäis et siitä tulee upean loistava.

Kiitos rimpsessaiseni, oot ihana<3

(Ignoratkaa silmäpussit ja vino jakaus...)

Hymy kohti korvia ja parran kasvatus alkakoon. Eikun.

Ja hain muuten kouluun! Pääsykokeet, täältä tullaan.