keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kaktuksentappajan painajainen.

Olen joskus saattanutkin mainita, kuinka taitava olen kasvien kasvatuksessa. Tai ainakin kaikki henkilökohtaisesti minut tuntevat tietävät, että hoidossani ei pärjää edes kaktus, jotain herkkää huolenpitoa kaipaavaa edes mainitsematta. Bambunikaan ei oikein arvostanut puolen vuoden täysin pimeää ja kylmää talvea. 


 Siksi hiljaa mielessäni kirosin, kun valmistujaislahjaksi pappani tyttökaveri täräytti käsiini ruukkukasvin. Yleisemmin kai hautajaiskukkana tunnettu kalla, joskin tumman violetti eikä valkoinen, oli kuulemma niin minun näköiseni, ettei hän voinut vastustaa sitä.  Ihan kivasti ajateltu, onhan se kaunis ja kaikkea, mutta sattui ikävästi muuton kohdalle. No, kasvi lähti mukanani Kajaaniin (tässä välissä ihmiset aina muistuttavat kuinka vaarallista sosiaalisessa mediassa on kertoa asuntonsa olevan tyhjillään; murtovarkaat älkää edes vaivautuko, naapurit stalkkaavat kyllä jokaista liikettä ja kaikki vähänkään arvokas on poissa.) eikä edes kärsinyt sen pahemmin vaurioita automatkalla. Kasvatusohjeissa kehotettiin hankkimaan lannoitteita, ja kukkakauppavierailun ja tarkkojen hoito-ohjekyselyjen ja vinkkien jälkeen päädyin johonkin kasviravinteisiin. 


Eniten tässä yllättää kuitenkin, että reilu kaksi viikkoa myöhemmin, kasvi on edelleen hengissä ja voi kohtalaisen hyvin. Joskin kukinta-aika alkaa olla kai lopuillaan, mutta eikö se ole ihan normaalia sen jälkeen, kun kukat häiriköidään kukkimaan epänormaaliin aikaan jotta ovat kukassa kaupassa?   Tai ainakin näin uskottelen itselleni... Kohta se varmaan kuolee.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Midnight Sun Film Festival.

Tää on Sodankylä kaukana, täynnä ihmeitä.

Kesä saattaa olla lämmin, vaan ei näin ylhäällä.
Maj Karma - Sodankylä

Kuva J.Sourander 
Kuvan värit hävis näemmä matkalla.

Kolme yötä, kahdeksan elokuvaa, loistava seura -niin oma kuin soluasukitkin, laskematon aurinko, paljon juomista sekä mikroruokia, hauskannäköisiä ja kuuloisia ihmisiä, ärsyttäviä tolppia keskellä screeniä, poroja matkalla, ruotsinkielisiä tekstityksiä, mieletön jokimaisema, turkoosit seinät, symppikset sirkusteltat, valtavat vessajonot, lyhyet yöunet jne...

Yleinen festarointifiilis yllätti positiivisesti leppoisuudellaan. Kelle tahansa vastaantulevalle saattoi rupatella, leffojen välillä saattoi löhöillä nurmikolla auringonpaisteessa, eikä leffateatterissa omien juomien nauttimisesta urputtanut kukaan - se enemmänkin kuului asiaan. Ja jokaisen leffan jälkeen luonnollisesti taputettiin.

Jotkut valitsemamme elokuvat ja varsinkin dokumentit olivat nappivalintoja, osa totaalisia hutilyöntejä. Lähettiin täysin valmistautumattomina, tietämättä juuri mistään elokuvasta mitään etukäteen. Nettisivutkin oli sopivasti nurin, kun yritettiin vikana aamuna jotain tsekata. 

Elokuvat katselujärjestyksessä:

Nyt turvallisesti takaisin Kajaanissa.
Lisää kuveja voi katsella täältä.



torstai 7. kesäkuuta 2012

Vanhenemisen vitsaus.

En ole viettänyt syntymäpäiviäni juurikaan sen jälkeen, kun täytin 13. En pidä päivää juuri sen erityisempänä kuin muitakaan. Olen vain sattunut syntymään tänä päivänä joitakin vuosia sitten. Ikääntyminen on väistämätöntä, vaikkei se varsin hehkeää välttämättä olekaan.

Eräs samana päivänä syntynyt ystäväiseni onnittelikin sanoin:
"Jälleen yksi vuosi on vierinyt tuoden mukanaan vain kasan ryppyjä ja sateella kolottavia jäseniä. Painovoima on julmasti muistuttanut olemassaolostaan ja vaatekaappiin ilmestynyt itsestään tätivaatteita. Ysineloset pääsevät jo baariin ja nollavitoset menevät peruskouluun. Vaikka oletkin nyt työtön niin älä huoli, kohta olet jo eläkeiässä. Mutta onneksi meillä molemmilla on sentään miehet, koska uuden löytäminen vuosi vuodelta enemmän rupsahtaessa on aina vain hankalampaa. Osanottoni siis tuplakakkosten johdosta *~~* nuku nätisti koska näin vanhana tarvii jokaisen kauneusunen rahtusenkin."

Pystyn vielä sulattamaan nämä väistämättömät iän tuomat ongelmat, mutta eräs ylitsepääsemätön ongelma synttäreissä on: Facebook.

Ja tässä välissä mainitsen, että aivan turhaan tulet urputtamaan että piilottaisit synttäripäiväsi tai kieltäisit kommentinnin, niin ei tarvi ulista.
Niin se varmaan kannattaisikin tehä, mutta sisäinen huomiohuorani nauttii kun saan valittaa asiasta.

En usko olevani ainoa, jota 50 erillistä onnitteluviestiä seinällä ärsyttävät, vai olenko?
Tähän mennessä olen lukenut ainakin 40 eri variaatiota kuinka kirjoittaa jonkun seinälle hyvää syntymäpäivää tai onnea. Ihan kiva kun muistatte, mutta ei tässä oikeesti oo mitään kivaa.

En halua onnitteluja asiasta, johon en ole ollut mitenkään vaikuttavana tekijänä. En koe onnistuneeni missään, jotta ansaitsisin onnitteluja. En yksinkertaisesti halua syntymäpäiväonnitteluja. En varsinkaan suurimmalta osalta teistä ihanat naamakirjatutut. (Edeltävää tekstiä ei ole kohdistettu kenellekään henkilökohtaisesti, tästä on turha vetää herneenpalkoja nenään. Kyseessä on vain katkeraa tilitystä ihmiseltä, joka ei suostu hyväksymään ikääntymistään.)

Harva teistä viime vuonna vaivautui lukemaan syntymäpäiväkirjoitustani, jossa pyysin kirjoittamaan kaikki onnittelut kommentteina kyseiseen tekstiin. Noin kymmenen osasi toteuttaa sen. Oletan, että nämä 10 olivat ainoat jotka oikeasti lukevat edes satunnaisesti postaukseni muutenkaan seinältä.

Useimmista teistä en ole kuullut sanaakaan, en tiedä missä asutte, en tiedä mitä opiskelette tai mitä te harrastatte. Emme ole vaihtaneet sanaakaan kasvotusten ainakaan kolmeen vuoteen, ja silti seinäni täyttyy teidän onnitteluistanne. Ilman naamakirjaa ette edes tietäisi, koska olen syntynyt.

Miksi siis onnitella ihmistä, johon ei muuten ole mitään kontakteja.
Miksi tälläset ihmiset edes ovat naamakirjalistallani? Jaa, sitä sopii kysyä. Osa on sukulaisia, osa vanhoja koulututtuja joihin kuvittelen omaavani edes jonkinlaiset suhteet, mutta toisaalta kun miettii... taidan vain valehdella itselleni.

Kiitos nyt kuitenkin. Ja jos joku kysyy, täytin 19. Taas. Kai se on mentävä ostamaan purkki silmänympärysvoidetta, kun opettaja sitä jo kolme vuotta sitten suositteli...

Tai sitten en. Sen sijaan kuuntelen Yle Puhetta, istun punaisessa mummonmökissä ja maalaan taulua. Kohta puhun kenties sujuvaa Kajaania.