perjantai 31. elokuuta 2012

Ekaluokkalainen.

Viime postaukset ovat olleetkin varsinaista kuvaoksennusta, joten pitäydyn tällä kertaa ihan vaan tekstimuodossa. Kamera on hautautuneena johonkin makkarin nurkkaan osittain kesken jääneen siivousraivauksen jäljille, eikä sitä ole oikeastaan jaksanut edes ajatella koulupäivien jälkeen. On ollut riittävästi tekemistä muutenkin.

Aloitinpa siis opiskelut maanantaina ammattikorkeakoulussa. Ensimmäinen viikko kulkee kai jonkinlaisen orientaatioviikon nimellä, ja varsin informatiivisesta viikosta onkin ollut kyse.

"Tässä on nämä tunnukset ja nämä käyvät siihen ja siihen ohjelmaan. Tässä toiset tunnukset ja nämä käyvät vain tähän neljänteen ohjelmaan. Ja sit sun pitäis osata kattoa täältä juttuja tänne ja tarvit sit vielä tätäkin ja muistakaa olla avaamatta ovia muuten kun näin. Nää tunnit on siinä ja siinä luokassa ja tää teijän lukkari tulee vaihtelemaan aika lailla viikottain kun opettaja sitä ja luokkatila tätä. Lisäks ammattikorkeakoulussa pitäisi osata ajatella näin ja tässä ois muuten tää ruotsin lähtötasotesti jos viitsisit. Ette te tästä kuitenkaan mitään muista mutta kerron nyt kuitenkin että tää järjestö tekee sitä ja tää tätä ja jos on kysyttävää ni aina voi tulla nykimään hihasta. Ja jos hukkaatte nää tunnukset ni tuolta ja tältä tyypiltä saa uusia, ja jos hukkaat tän lätkän ni joudut maksamaan niin ja niin paljon. Niin ja sit vielä lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco labori...."



Niin siis, hyvin on alkanut. Luokkalaiset vaikuttaa ihan mielenkiintosilta ja hauskoilta. Koulutuslinja vaikuttaa vieläkin mielenkiintoisemmalta (paitsi ehkä tämä ensimmäinen vuosi kun on aika pitkälti perusopintoja) ja opettajatkin vaikuttivat tosi päteviltä ja kivoilta. 

On tullut jo pyörittyä jo niin puistossa, baarissa kuin kirppareilla etsimässä fuksiaisiin kuteita. Osa informaatiosta on mennyt ohi korvien, osa jäänyt päähän mutta ehkä tää tästä. Samoin nimien kanssa.


Ja se pahin. Koulu kerää ihmisiä ympäri Suomen, mikä tarkoittaa uusia ihmisiä, uusia bakteerikantoja.

Joten enköhän mä ole nyt ekan viikon jälkeen kipeänä. 


Ja sain ruotsin lähtötasotestistä huonoimman mahdollisen tuloksen, jes!

lauantai 25. elokuuta 2012

Pyllykkäkengät.

Valittelin eräälle ystäväiselleni yhtien kenkieni kohtaloa, ja päätin nyt jakaa sen täällä blogissakin, jos joku vaikka osaisi varoa tätä tulevaisuudessa.

Kaivelin siis kaapistani kesällä kenkiä jompia kumpia häitä ajatellen, ja käteeni sattuivat kengät joissa kävin noutamassa ylppärilakkini kolme vuotta sitten.
Kyseessä ovat siis nämä varsin kauniit Pleaserin vaaleanpunaiset Blissit. 


Kuva Pleaserin sivuilta.


No, enpäs laittanutkaan kenkiä jalkaani koska:




Raukkaparat ovat muuttaneet väriä hempeän vaaleanpunaisesta äärimmäisen rumaan laikukkaaseen pyllyk- siis persikkaan. 
Ja lisäksi materiaali tuntuu muuttuneen joskikin paperin kaltaiseksi. 
En tiedä johtuuko tämä väärästä säilytyksestä tai jotain.
Ovat kuitenkin olleet huoneenlämpöisessä ja kuivassa tilassa, poissa suorasta auringonvalosta.

No se niistä kengistä.

Kokemuksia, anyone?

perjantai 24. elokuuta 2012

Islanti-ikävä.

Fiilisteltiin tossa äsken mesessä avokin kanssa viimevuotista reissua Islantiin.
Tasan vuosi sitten, 24.8.2011 oltiin viimeistä päivää tuolla tuulisella saarella. 
Pyörittiin Reykjavikissa, tutustuttiin kansallismuseoon, polskuteltiin Blue Lagoonilla, oltiin väsyneitä reissaamisesta ja surullisia kotiinpaluusta. 
Oli se niin uskomattoman kaunis maa, ettei mitään järkeä.

Muutama fiilistelykuva, kaikissa päätähtenä tuulipukuinen minä.
Kuvat ei ole reittijärjestyksessä.

Goðafoss

Dyrhólaeyn majakka

Mývatn

Skógafoss

Oivoi.
 Ehkä joskus uudelleen.

Kaikki kuvat J.Sourander

Project wardrobe.

Ennen kesälaitumille lähtöä päätin, että siivoan vaatekaappini takaisin tullessa. 
Samalla oli tarkoitus hävittää vaatteet joita en käytä ja saada vähän tilaa.

No nyt olen kotiutunut, ja oli aika tarttua härkää sarvista.
Toimikoot tämä postaus samalla vaatekaappini esittelynä, kun harvoin garderobini sisältöä näette päälläni.

Ennen:



Osa vaatteista matkalaukussa. Paidat ja muut hyllytavarat sikin sokin miten ne keväällä pakatessa jätin.Kengät sikin sokin jalasta potkittuina. Paljon kamaluuksia joita en päälleni ole kiskonut vuosiin, raahannut vain muutoissa mukana tuntemattomasta syystä x.

Jälkeen:



Kaikki mitä en ole aikoihin pitänyt päällä, rikkinäiset, tyyliin sopimattomat sekä liian pienet vaatteet karsittuina. Vaatteiden määrä ei näytä yhtään vähenneen silti, huoh.

Ja mitä jäi käteen:



Kolme muovipussillista vaatteita kärrättäväksi todennäköisesti pelastusarmeijjan kirpparille. Kaksi muovipussillista roskiin mennyttä tavaraa, joista karsin nappeja, kaaritukia ja kiinnikkeitä talteen.


Pakko kyllä todeta, että toi vaatekaapin siivous oli ihan saatanasta. 
Mikään ei oo parempi mielenmasentaja ja itsetunnontuhoaja kuin vaatekaapin siivous ja karsiminen. 
No okei, valtaosa niistä vaatteista on ostettu vuosia sitte, ehkä se on ihan normaalia että paino vähän nousee. Mut kyl sitä hetkittäin mietti että rupean syömälakkoon just nyt. 
Typerät parisuhdekesäkilot.

tiistai 21. elokuuta 2012

Kesä riippumatossa.

Kajaanin kesää on jäljellä omalta osaltani enää pari päivää, sitten koittaisi se jo hetken kaivattu paluu kotiin ja arkeen. 
Oikeastaan jo odottelen, että pääsen takaisin koulun penkille. Saa hieman rytmiä ja ryhtiä tähän elämiseen ja olemiseen.
Pitkä kesäloma on kiva, mut alkaa tää jo vähän riittää. 

Koska mulla on suunnattoman tylsää tällä hetkellä, ajattelin fiilistellä tätä kesää ja mitä täällä on tullut tehtyä niinä hetkinä, kun olen yksikseni oleskellut tässä kauniissa pienessä punaisessa mummonmökissämme. 


Paljaat varpaat, vieno rusketus ja riippumatto.
Näinä harvoina aurinkoisina (ja lämpiminä, tänään ei ole) päivinä olen fiilistellyt tätä kesää kyllä ahkerasti tuossa ihanassa vekottimessa niin kirjojen kuin Nukkumatinkin parissa. Harmi ettei meijjän parvekkeelle taida mahtua tämmöstä. 


Raahasin kaikki maalausvälineeni tänne siinä toivossa että saisin jotain aikaan. 
(Kävin kansalaisopiston tunneilla pari vuotta maalaamassa säännöllisesti, paikkakunnanvaihdoksen myötä se jäi, ja niin jäi maalauskin.)
Yllätyksekseni olen jopa saanut jotain sudittua, vähän on kyllä taidot ruosteessa ja tekniikat hukassa, parit putkilot totaalisen kuivahtaneita ja pensselit varsin kärsineen näköisiä heikon säilytyksen takia.
Hups.  


Täällä olen myös löytänyt pitkään kadoksissa olleen kirjainnostukseni. Olen aina ollut varsinainen lukutoukka, mutta yhteenmuuton jälkeen kirjat ovat aika pitkälti jääneet. 
Tällaisena sadekesänä on kyllä ollut varsin mukava hautautua sänkyyn kirjan kanssa, ja avokilta pöllittyä Kainuun alueen kirjastokorttia on tullut kyllä käytettyä ahkerasti.
Ja on noita opuksia jokunen tullut ostettua omaankin hyllyyn... 
Kirjahyllyssä vaan ei ole himppustakaan tilaa. 
Toinen hups. 


Kirjojen lisäksi olen pysytellyt kärryillä myös muun maailman menossa. 
Meirän talouteen tulee tasan kaksi tilauslehteä, SK ja NG. 
Molemmat semmosia, että tulee kyllä useimmiten luettua aivan kannesta kanteen molemmat. 


Ja tietysti on tullut istuttua koneella, oikeastaan enemmän kuin riittämiin.
Hetkittäin tulee fiilis, ettei netissä tapahdu mitään. No ei kai, jos tsekkaan sivut ensimmäisenä aamulla ja viimosena illalla, ja noin kymmenen kertaa siinä välissä.
Parasta tässä jatkuvassa olemisessa ehkä kuitenkin on se, että olen löytänyt itseni ahkerasti fikkailujen parista. Olen lukenut ja kommentoinut ja keskustellut teksteistä enemmän kuin kolmen vuoden aikana yhteensä, eli siinä suhteessa tämä on ollut ihan hyvä kesä. 
(Saan tän kuulostaa ihan siltä, etten oo mitään muuta tehnykkään kun lukenut. Mutta toisaalta, hyvin pitkältihän se on totta.)


Ja lisäks oon juonu kahvia. Ihan hirmusesti kahvia. Onneksi älyttiin muuttoaamuna soittaa ja kysyä, onko täällä keitintä. Olisin kuollut, jos ei oltais otettu tota ihmeellistä härvelintä mukaan.

No mutta, ei kesä sentäs ihan pelkkää leppostelua ole ollut.
Näitä ikävämpiäkin juttuja on riittänyt.


Niinku esimerkiks nyt tiskaaminen. 
En tykkää tiskaamisesta, käytössä on supervähän astioita eikä oikein pöytätilaa. 
Joten tiskata täytyy usein.
Ja useimmiten se oon miä joka tiskaa, plaah.


Ja pyykkäys. 
Vielä enemmän plaah.
Kyllä mä kotonakin pesen meijjän pyykit, mutta kyllä avokki sentäs joskus ripustaa tai ottaa niitä pois narulta. 
Mutta kun mulla on tätä ylimäärästä aikaa, ni voin toki hoitaa kaiken ton. 
Eikä tietenkään unohdeta sitä silitystä. 

(Huomatkaa kuinka mustasukkanen mies mulla on! Kaikki oikean reunan sukat kuuluu sille. :DD)

Hetkittäin tunnen oloni käveleväksi pesukoneeksi, joka osaa tiskata, keittää kahvit ja viedä roskat itsenäisesti. 
Superkodinkone hurrrmurrrrrsurrrrurrrrrräyh. 


No mutta, kohta kotiin ja uuteen kouluun.
En tiedä pitäiskö tässä jo jänskättää?

perjantai 17. elokuuta 2012

Kirjakauppavaje.

"Palvelemme asiakkaitamme Kouvolan ydinkeskustassa "kaupungin olohuoneen" kävelykatu Manskin varrella paikalla, jolla on kirjallisuushistoriallista havinaa. Kouvolalainen kirjailija Unto Seppänen toimi Kouvolan Sanomien päätoimittajana talossa, joka sijaitsi samalla paikalla kuin nyt Suomalainen Kirjakauppa. Tästä kertoo seinään sisäänkäyntimme viereen kiinnitetty Unto Seppäsen muistolaatta. Kouvolassa on ollut kirjakauppatoimintaa vuodesta 1902 alkaen. Suomalaisen Kirjakaupan aikakausi kaupungissa alkoi vuonna 1974, kun se hankki omistukseensa silloisen Kouvolan Kirjakaupan."
-Suomalainen.com

Vaan eipä palvele enää kauan.

Keskustan ainoa kirjakauppa on päättänyt sulkea ovensa, ja siirtää toimintansa muutaman kilometrin päähän keskustasta kohoavaan aivan järjettömän suureen kauppakeskukseen. Tästä ilmoitti muutama kylmänvalkoinen A4 kaupan ikkunassa. "Muistakaahan opiskelijat ostaa kirjanne ajoissa, sillä suljemme juuri koulujen alkaessa, ja avaamme jälleen..."

Ja on sanomattakin selvää, että en tykkää.

Eikä ilmeisesti tykkää moni muukaan, kun paikallisen sanomalehden tekstiviestipalstaa lukee.

Keskusta kokee hiljaista kuolemaa, kun kaupat siirtyvät asiakkaita tavoitellakseen kauppakeskukseen.

Mutta että koko kirjakauppa! Eikö haaraliike olisi riittänyt?

Olen tavallaan kirjakaupan vakiasiakas. Lähes joka kerta kun käyn keskustassa asioimassa, kävelen sisään tuosta liukuovesta ja astun kirjojen maailmaan. Harvoin kävelen sisään mielessäni jokin tietty opus, jonka haluaisin.
Haluan maistella ja makustella sitä tunnelmaa, niitä uutukaisuutta tuoksuvia pehmeitä ja kovia kirjoja.
Tahdon tunnustella niitä, jos vaikka joku tuntuisi siltä, että haluaa paikan kirjahyllystäni.

Ja kohta tuota kirjakauppaa ei enää ole.

Tai onhan se, siellä kauppakeskuksessa.

Minä vain en tykkää kauppakeskuksista. Valtavia halleja, ahistavaa tungosta, väenpaljoutta. Liikaa tavaraa yhdessä paikassa. Eikä se ole enää ohikulkumatkalla koulun ja kodin välillä, vaan aivan sivussa reiteiltäni. Joten jos kirjakauppaan halajaa, on sinne väen väkisin lähdettävä. Eikä kauppakeskuksien kirjakaupoissa ole sitä samaa tunnelmaa, kuin kirjallisuushistoriaa värisevällä kauppakadulla.

Voivat olla kyllä ihan varmoja, että mun kirjakauppakäynnit vähenee tämän takia. Ei enää kirjakauppaa keskustassa. Ei enää satunnaista haahuilua ja vahinkolöytöjä.

torstai 16. elokuuta 2012

Kaijjaani turistin silmin.

Kesä on palannut kolmen viikon vesisateen jälkeen Kajaaniin.
Sen kunniaksi päätin alkuviikosta napata kameran kaulaan ja lähteä ikuistamaan keskustan, voin sitten talvella muistella kylmää ja sateista Kainuuta.
Ja koska olen vähän niinkun turistina täällä, ovat kuvat tietysti sen mukaisia.
Tarjolla myös pieni annos historiaa.


No okei ei ihan turistikuva, mutta tää oli pakko kuvata. Yllä näkyvässä vaakunassa voi huomata, kuinka kuuluisa ja mahtava Kajaanin linna halutaan muistaa ja nähdä. 


Ja tältä se oikeasti näyttää. Raunioilta. Taivaan tuuliin räjäytetyltä. 


 Vähän kyllä teki mieli leikkiä juonittelevaa linnanneitoa tai urheaa ritaria tuolla.


Kesän tuplamäärä vesisateita on hoitanut tehtävänsä, juoksutettava on, joka paikka tulvii.


Brahe tais perustaa kotikuntani Vehkalahden lisäksi myös Kaijaanin joskus vuonna 1650.


Kaupunginteatteri ja paikallinen liikenneruuhka.


Ylioppilaaksi Kekkonen kirjoitti Kajaanin Lyseosta vuonna 1919. Paikallinen julkkis siis. 


Kajaanin pääkirkko. Edustaa kuulemma puhdasta nikkarityyliä, mitä lie tarkoittaakaan.


Taaskin kotoisa fiilis, Engelin suunnittelema Kajaanin raatihuone on kuin miniversio Haminan raatihuoneesta, sekin Engelin teos. 


Eikä unohdeta nalletaloa!

Semmosta.

Tervetuloa Kaijjaaniin.
Kaikesta vesisateesta huolimatta kyseessä on ihan kaunis kesäkaupunki, vaikkakin varsin vähätapahtumainen. 
Ampumisia, teilauksia ja rattijuoppoja kyllä riittää. 


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Söpöläinen.

Oih, kattokaa mikä söpöliini pyöriskelee meijjän kesäasunnon pihalla.
Kauhea kuopsutus ja rapsutus kuuluu jatkuvasti, ja viereiset puskaat vaan ryskää kun siilimuffu painelee pitkin pensaikkoa. 



 Awww. Se on ujo.


Oon aina tuntenu suunnatonta yhteenkuuluvuutta siilien kanssa. 
Piikikäs ulkoa jne. 

maanantai 13. elokuuta 2012

Kerro kerro kuvasin.


No nyt kun on postausvauhtiin päästy ja ettei se varmastikaan lopu, Foxie heitti tämmösellä hirvityksellä.

“Kerro kymmenellä kuvalla, mistä aineksista sinun blogisi on tehty. On haastavaa rajoittaa koko blogin aihepiiri kymmeneen kuvaan! Haasta viisi bloggaajaa samaan, ja muista kertoa keneltä itse sait kuvahaasteen! Mistä sinun blogisi on tehty…. Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista? :)“

Haastavampaa oli kyllä keksiä kymmenen aihetta... 
Eihän tämä mistään koostu, mutta yritetään.
Näistä asioista kuvittelen blogini olevan tehty:


1. Väliaikaisesta työttömyydestä.


2. Ompelujutuista.


3. Opiskeluista, menneistä ja tulevista.


4. Kirjoista, lukemisesta ja lukemattomuudesta. 

5. Ystävistä, tuttavista ja tapahtumista.


6. Satunnaisesta matkailusta kotimaassa ja ulkomailla.



7. Ympäristön aiheuttamista ikäkriiseistä. 


8. Kanssaihmisten havainnointi ja dissaus.

9. Erinäiset projektit yhdessä ja erikseen.



10. Randomasioista.

Ja haastetaan nyt sit seuraavat henkilöt:

Ja kysytään nyt vielä postaustahdin pitämiseksi:
Onko teillä toiveita postausten suhteen? 

Häät vol.2.

Ja kuten aiemmin jo mainitsin, oli pääsyymme Kouvostoliiton vierailuun taas häät. 
Tänä kesänä noita pirskeitä onkin ollut useammat, yhdet jo jätettiin kesäkuun alussa välistäkin, kun ei vain aikataulullisista syistä kyetty eteläiseen Suomeen.

Tällä kertaa toisensa saivat amiksesta tuttu luokkalaiseni miehensä kanssa. 


Vihkiminen oli lyhyt ja tunteikas, morsion sekä morsiamen isän huulet näyttivät väpättävän jo kirkkoon astellessa samaan tahtiin. 
Pappi sai ainakin meidän rivissä aikaiseksi pientä paheksuntaa ja huvittuneisuutta,  hän nimittäin ei missään tapauksessa ollut maailman suurin sukupuolineutraalin avioliittolain kannattaja, sen verran heteronormatiivinen oli hänen puheensa. 
Ja unohtipa vielä, että morsiamen vanhimman pojan piti lukea ensimmäinen kirje Korinttilaisille.
Sulhanenkin hieman viivytteli 'tahdon' kanssa, taisi jokusen pullon viinaksia voittaa kavereiltaan. 



Morsian avustajineen oli nähnyt kamalasti vaivaa koristelujen suhteen, samat teemat väreissä ja tyyleissä jatkuivat aina kutsukortista alkaen nimikyltteihin, menuihin sekä hääparin että lasten vaatetuksessa.



 Häät vietettiin erään kartanon tiluksilla, vanhan navetan tunnelmallisella vintillä. Puitteet oli oikein kauniit ja maalaisromanttiet. Muuten oli oikein lämminhenkiset juhlat, mutta sään lämpötila ei kyllä oikein hellinyt juhla-asuista kansaa. Auton lämpömittari näytti +6 astetta kun puolen yön aikoissa poistuttiin juhlapaikalta, eikä navetanvinttikään ole se parhaiten eristetty paikka valtavine ovineen. Hyrrr. 


Ja kattokaa, löysin lisää kavereita! Vieraslistan nuorimmaisilla oli ainakin viihdykettä, kun pihamaalta löytyi sekä lampaita että pupuja. Raukkaparat vaan meinasivat kuolla säikähdyksestä juhlan seuraavan ohjelmanumeron takia. Siis ne lampaat, ei lapset.


Nimittäin sulhanen oli järjestänyt morsiolleen ja juhlavierailleen yllätyksen. Koko konkkaronkka käskytettiin pihalle lampaita katselemaan, kunnes alkoikin vastarannalla näkyä ensin pientä loimotusta, josta lopulta seurasi varsin sievä pienimuotoinen ilotulitus sydämenmuotoisine raketteineen päivineen. 


Ja tietysti perinteikkäästi ohjelmassa oli myös morsiamen ryöstö. Tällä kertaa rosvot eivät tyytyneet vain morsmaikkuun, vaan mukaan lähti myös juomakaapin sekä drinkkipöydän pullot ja tölkit. Tämä taisikin harmittaa montaa vierasta enemmän kuin morsiamen katoaminen... Sulhasesta en sitten tiedä, mutta ainakin karmeasti se veisasi orkesterin mukana saadakseen tuoreen vaimonsa takaisin. :D


Mutta yleisö oli ilmeisen tyytyväinen sulhasen esitykseen, sillä he kartuttivat varsin anteliaasti lunnas/matkakassaa. Morsiamenryöstäjätkin olivat ilmeisen tyytyväisiä, sillä palauttivat morsiamen ihan suosiolla takaisin sulhaselle pienoisen venailun jälkeen.

Avokki ei taas vaan arvostanut, kun raahasin sen mukanani häihin. Raukkaparka sai taas kamalasti pahoja ja syytteleviä katseita, kun ei ole vieläkään saanut aikaiseksi rengastaa allekirjoittanutta. Puskankin kun jo sain edellisistä häistä. No, katsellaan taas 50 vuoden päästä.  :D