torstai 31. tammikuuta 2013

Tunnussana.

Lisäsin nyt aikani kuluksi nuo pienoiset tunnussanat aka tunnisteet, jotka toivottavasti helpottavat ihmisten elämää sekä omaa elämääni jäsentelemällä tekstejäni. 
Blogi kuitenkin pääsääntöisesti toimii mulla pienoisena päiväkirjana, tiedänpähän mitä olen suurinpiirtein vuoden aikana tehnyt. 


Aihepiirini pomppivat sen verran, että joskus ehkä tekee mieli karsia asioita poies.
Tein jaottelua melko rankalla kädellä ja pyrin pitämään ne melko simppelinä. 
Valtaosan jätin tyhjäksi, koska en halua yksittäisiä sanoja roikkumaan sataa tuonne listalle.

Kuinka masentavaa, valtaosa päivityksistäni liittyy jotenkin opiskeluun. :D
No, ei mulla kai muuta elämää olekaan.
Ketä edes kiinnostaa lukea jonkun opiskeluista.... mwhahahha. 

Ja todennäköisesti unohdan noiden tunnisteiden lisäämisen viimeistään parin postauksen jälkeen.

Kjeh.

Mutta päivän paras uutinen on se, että taisin saaha sen harjoittelupaikan kesälle!
Kaijjaani täältä tullaaaaaaaaan.


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pitkäkorvalehmä.

Pari postausta taaksepäin kerroin pyhäinhäväistyksestäni, ja tänään homma sai hieman jatkoa.
Olin jo tehnyt edellisellä kerralla varsinaiset työt pois alta, ja käytin päivän lähinnä rötväämiseen ja leikkimieliseen kokeiluun.

Lopputuloksena oli useampikin ihan hauska juttu, joista osa näkyykin allaolevissa kuvissa.


Ompelijan vakiovarusteet, kalustelakka ja ruuvari.


Lähes kaikki materiaalit ovat kierrätystavaraa, vain nuo korvisosiot kävin ostamassa uusina. 


Sininen ei ole yhtään mun väri, enkä muutenkaan vaihtele korvakorujani oikeastaan ikinä.
Mutta kun näin nuo alunperin ilmeisesti vanukaspurkeista saadut tarrat, en voinut vastustaa ajatusta.
Pakkohan nuo lehmäörvelöt oli saada johonkin.
Ja noita tarroja on vielä aikamoinen kasa lisää... 

Illalla kaivan vielä 17-vuotiaan minän vaatekaapista ja suuntaan koulun teemapirskeisiin.


(Btw mietin, että pitäiskö mun ruveta kirjotteleen näihin teksteihin tunnisteita, niin näitä olis ehkä helpompi lajitella. Mitä mieltä ootte?)

tiistai 29. tammikuuta 2013

Uutta seuraa etsimässä.

Eräs pitkäikäinen suhteeni päättyi juuri.

Kirpparilta sinut löysin.

Kuljit vuosia ahkerasti mukanani, milloin hihansuussa, taskun reunasta roikkuen, metalliketjussa ja laukun hihnassa.

Välillä saatoin pudottaa sinut vahingossa matkan varrelle, mutta aina löysin sinut uudelleen.

Monet kerrat naureskelimme sinulle.

Viime syksynä putosit Prisman lattialle kohtalokkain seurauksin, menetit puolet itsestäsi.

Autonkin oven väliin jäit, ja menetit häntäsi.

Viime viikolla huomasin sinun puuttuvan.


Olit palasina lattialla.

Roarrrrrr.

En haluaisi jäädä auton alle siksi, että sinä olet hyljännyt minut. 

Mistähän löytäisin arvoisesi seuraajan? 

maanantai 28. tammikuuta 2013

Elävältä keittämisestä.

Edellisillä materiaaliopin tunneilla käytiin mielenkiintoista keskustelua turkiseläimistä ja turkisten käytöstä ja sivuttiin valmiiksi tämänpäiväistä aihetta.

Tänään oli vuorossa nimittäin eläinperäiset kuidut, eli tarkemmin sanottuna silkki, villa sekä muut karvat. 

Mun ryhmätyöaiheeksi valikoitui siis lampaat eli villa.
Mun lempparikohta oli ehottomasti eettisten ongelmien miettiminen.

Bäääääh.

Kuinka moni on koskaan miettinyt villan eettisiä ongelmia? 

Villasukat on lämpimiä, lankaa saa suoraan kaupasta, lampaat on suloisen tyhmiä ja ne kirmaavat iloisina laitumilla ja ovat aina tyytyväisiä elämäänsä.
Ei.

(Seuraava teksti ei välttämättä sovellu kaikkein herkkävatsaisimmille ja eläinrakkaimmille ihmisille.)

Päiväkausia valtaviin karjankuljetuslaivoihin pakattuina, mantereiden välillä seilaamista.
Laajoja paloja ihoa leikellään peräaukon ympäriltä ilman puudutuksia loiseläinten välttämiseksi. 
Häntiä amputoidaan ja poikalampaita kastroidaan kuminauhalla kuolioon kiristämällä. 
Vastasyntyneitä karitsoja sekä vielä kantavia uuhia tapetaan syntymättömien karitsojen turkin takia.
(Lähteenä Animalian verkkosivut)

Semmosta meillä tänään.
Ja joku vielä huolehtii turkiseläinten huonoista oloista, mutta mitenkäs tuotantoeläimet? 

Ja miksi nämä nisäkkäät ovat ainoita joiden takia pitäisi tuntea syyllisyytä ja pahaa oloa, keitetäänhän silkkiperhosen toukatkin elävältä.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Trashion.

Keväslukukauden aloitukseksi meillä oli pieni irroittelutehtävä mielemme avaamiseksi.
Tavoitteena oli  avartaa ajatteluamme ja päästä irti käsitteestä vaate ja muuta jännää.

Tehtävänanto oli jotakuinkin "etsi 5-6 mahdollista vaatekappaletta ja koosta niistä uusi asukokonaisuus ilman, että yksikään asukokonaisuus on varsinaisesti omalla paikallaan."

Trashionia siis kehiin!


Itse olin autuaasti unohtanut koko tehtävänannon joululomalta palatessa, ja aamulla viisi minuuttia ennen kouluunlähtöä luin naamakirjasta, että pitäis ne vaatteet olla mukana.
Noh, eikun oman kirpparipussin penkaukseen ja mukaan mummolta saatu villapaita (jota en pitänyt kertaakaan päällä). Ja kasa avokin vanhoja farkkuja.


Ja koska ensimmäisestä yläosaversiostani farkkutakista tuli niiiiiin hirveä, tein jälkikäteen uuden yläosan ja hävitin sen farkkuhirvityksen silmistäni.


Lopputulos näytti jotakuinkin ylläolevalta. 
Joku sen nimesikin jo little black riding hood -viitaksi. 
Kissankorvilla.

Aika pienillä muutoksillahan tästä mentiin, mutta menköön. 


Eikä siinä vielä kaikki! 
Päädyin vielä koulun lehteenkin Viikon suunnittelijaksi. 
Hoho. 


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pyhäinhäväistys.

Erään kurssin ensimmäisenä tehtävänä on rakentaa kaksi korua kierrätysmateriaaleista, toinen juhlaan ja toinen arkeen.

Ja koska opettaja varoitteli että halvasta materiaalita, kuten paperista, tule helposti askartelumainen ja halpa lopputulos, joten eikuin härkää sarvista ja kirpparille kirjaostoksille!


Kerroin kaverilleni aikeesta tuhota Anne Ricen kirja, ja hän kutsui sitä pyhäinhäväistykseksi.
Korvatakseni tämän menetyksen luin jokaisen sivun ennen irti repimistä.


Kynä ja liimaa, ja sit rullaatirullaa.


Melkein valmis lopputulos. Paperi kaipaa vielä varmaan jonkinnäköistä lakkaa pintaan että se kestää edes pientä kulutusta. Lisäksi harkitsen maalaavani yhden kulman punaiseksi, vampyyriteemaa jatkaakseni.
Mutta en tiedä olisko se yhtään hyvä juttu. 

Vielä pitäisi keksiä se toinen idea jostakin.
Tai siis on mulla idea, mutta opettaja kehotti keksimään jotain uutta.
Tulemaan ulos päänsisäisestä laatikosta, omalta mukavuusalueelta ja koettaa jotain jännää.
Mutta en tiedä yhtään, mitä.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Itsensä kuvaamisen ihanuus.

Pitkä viikonloppu oli ja meni. Sain kaksi asiakastyötä valmiiksi ja koulussakin sain huimina kolmena päivänä jotain aikaseksi. 
Tai en varsinaisesti, mutta sain palautettua useamman työn hieman etuajassa jopa. 


Viikonloppu tuli taas yllättäen, kannatti herätä lauantaina seittämältä, sain jopa jotain aikaseksi.
Ennen kymmentä mulla oli pitkään keskeneräisenä roikkunut hame valmiina ja sain yhden paidan kankaat leikeltyä. Valkoinen ompelulanka vain loppui kesken, enkä jaksanut lähteä etsimään uutta tilalle joten se ei nyt oikein etene.

Ja tylsyyksissäni yritin kuvailla hameen teille, mutta eihän siitä mitään tullut.
Musta tulis ehkä huonoin vaatebloggari ikinä. :DD
Miten te onnistutte jalustan ja itselaukaisimen kanssa? 
Tässä on parasta mitä mä sain aikaseks...


Joskus yläasteikäsenä mun lempparipuuhaa öisin oli meikata, vaihella vaatteita ja valokuvata itseäni ja sain pikkupokkarillani jotain jopa aikaiseksi.
Nykyään en osaa olla yhtään olla kameran edessä, vaan tunnen oloni vain vaivautuneeksi ja ihme möhkäleeksi. 
Ja kuvasta päätellen kamerankin käyttö on totaalisen hukassa. :D


Lisäksi kamerani ja läppärini teki mulle pienet temput. 
Onnistuin ottamaan jopa muutaman ihan onnistuneen kuvan ja ajattelin vaihtaa naamakirjan profiilikuvan, mutta paskat. 
Siirsin kuvat kortilta koneelle, irrotin kortin ja poistin kameran kautta kuvat.
Rupesin selaamaan kuvia ja katzing! 
Puolet kuvista puuttuivat. 
Ne ainoat, jotka näyttivät edes osittain järkeviltä.


Ja huippuahan tässä surkeassa itsensä kuvaamisessa on, että seurustelen ammattikuvaajan kanssa.
Paitsi että ajatus kuvattavaksi asettuminen tuntuu ajatuksena äärimmäisen ahdistavalta. 


Suomeksi tämä tarkoittaa, että tuskin tulette ihan hirveästi näkemään kuvia musta tulevaisuudessa. 

Nyt palaan Charmed -putken pariin.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kirjalöytö.

Joku päivä sitten käytiin leffateatterissa katsastamassa Piin elämä. Mentiin aika ajoissa, koska haluttiin käyä kaupan puolelta ostamassa karkit, ja meille jäi vielä ylimääräistäkin aikaa. Pistäydyttiin sitten aikaa kuluttamassa kirjakaupassa. 
Juuri kun olin poistumassa tyhjin käsin, iskin silmäni alennuspöytään, ja erääseen kirjaan.

John Peacockin Länsimainen puku antiikista nykyaikaan suorastaan huusi nimeäni pöydän kulmalla!
Ja vaihteeksi opiskelijaystävällisellä hinnalla.


Kirja sisältää yli tuhat värikuvaa ja pienet tiivistelmät jokaisesta asusta.


Yleensä pukuhistorian kirjoja tutkiessa kaikki käsittelevät vain tyyliin Ranskan hovin ja ylimystön pukeutumista.


Mutta tässä kirjassa mukana on niin tavallisia ihmisiä, palvelijoita, sairaanhoitajia, maajusseja kuin pappismiehiäkin, ja monesti vielä useammasta valtiosta! 


Ja tiivistelmissä on vielä pikaisesti aikakauden tärkeimmät piirteet, ja lopussa on vielä pienoinen sanasto kuvineen.


Oon ihan fiiliksissä tästä kirjasta! 
Tää tulee varmasti olemaan hyötykäytössä tulevaisuudessa.

Loitsuja ja velhoja.

Nämä kuvat ovat pyörineet koneella jo hetken, enkä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa asiasta mitään.
Joulusta on kuitenkin jo useampi viikko, ja kyseessähän ovat siis totta kai joululahjani! 
Olinkin tänä vuonna ollut erityisen kiltti. (;


Sisareltani saimme tällaisen kauniin, suuren kynttelikön sekä siihen sopivia kynttilöitä.
Se on ihan valtavan kaunis, mutta mulla on pieni ongelma sen kanssa.
Mihin hittoon tällaisen voi sijoittaa? 
Se on niin korkea, ettei sitä voi laittaa kirjahyllyn päälle, tai polttaa pahimmassa tapauksessa katon. 
Lattialle sijoittaminenkaan ei tule kysymykseen, on se sen verran pieni, että helmat  olis vaarassa leimahtaa.
Eikä sitä oikein ruoka- eikä sohvapöydälle oikein voi sijoittaa, koska no. Ei siitä näe läpi ja se vie valtavasti tilaa.
Kaunis, mutta hankala esine.


Metsästin Anttilasta ennen joulua uusia lakanoita, harkitsin sellaisia kokonaan harmaita puuvillasatiinisia ihanuuksia, mutten löytänyt mistään paripussilakanaa, joten se siitä.
Äiti sitten eräällä kauppareissullaan soitti, että löysi ihan meidän näköiset lakanat, että laitetaanko pakettiin. 
Ja aattoiltana paketista kuoriutuivatkin Finlaysonin Loitsut ja pari harmaita tyynyjä ja aluslakana.
Aluslakanan ompelin itse kirjekuorimuotoon, sillä ei tavallinen lakana pysy paikallaan, olen sen verran levoton nukkuja.
Ja nyt ei tarvi avokin enää nukkua jatkuvasti  miehekkään pinkeissä lakanoissa, khi. 

Ja kyllä, meillä on sekä keittiössä että makkarissa aivan ihanan väriset tapetit.
Inhoan sekä keltaista että vaaleansinistä.


Lisäksi pukin paketista kuoriutui pari noita mökillämme aiemmin ihailemia GloLite -kynttilöitä, valtavan suuret ja epäkäytännölliset, mutta ah niin mielettömän lämpimät ja kirkkaan pinkit huovutetut tumput ja Harry Potterin kahdeksan elokuvan bluray-boksi, mitkä katsoimme jo kaikki kertaalleen läpi. 
F/G, Kalkaros & Bellatrix. Tähän sydän, jota blogger ei halua näyttää oikein.

Sisäinen fanityttöni hiljenee nyt, ja lähtee valmistautumaan kouluunpaluuseen.
Palataan langoille, jos selviän Ideasta Innovaatioon -kurssin aloituksesta hengissä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Painokangas.

Enpä malttanu pysyä poissa koulusta näin lomallakaan. 
Hiipparoin tänään autiolle pajalle avokin kanssa, koska halusin saada painokankaan pois alta, ennen seuraavan jakson alkua. Aikaa kankaan toteuttamiseen olisi kai ollut tammikuun loppuun asti, mutten halua jäädä iltaisin klo 17 tai 18 jälkeen työskentelemään kun joku törppö on tehnyt typerän lukujärjestyksen. 
Ja nyt sain tehdä täysin omassa rauhassa ilman, että tarvii pöytätilaa jakaa kenenkään kanssa.
 Sitä kun ei tuolla ole mitenkään ruhtinaallisesti...


Tästähän se lähti pari viikkoa takaperin. 
Päällystin käytetyn seulan uudella kankaalla, kun vanha raihna ei enää lähtenyt puhtaaksi. 
Käy mulle, nyt seula toimi kuin unelma.


Kankaana melko vankka puuvillainen painopohja. Silitin sen etukäteen kunnolla höyryllä sillä huomasin aiemmin, että kangas kutistuu jonkun verran kostuessaan.
 No, auttoi se vähän.
Kuviot kutistuivat edelleen kuivuessaan, joten ruutujen kohdistus oli paikoitellen hieman hankalahkoa.


Plöts. Väriä vähän sinne ja tänne.


Ja teurastajaessu päällä, raakelia huidellen.
Tässä vaiheessa sormet toimivat vielä ihan hyvin, loppuvaiheessa ne vain kramppailivat eivätkä tahtoneet kääntyä oikein päin. 
Nyt kolottaa sormia, rannetta ja polvia. 


Hyväksikäytin avokkia koko prosessin ajan muutenkin kuin kuvaajana. 
Homma sujui huomattavasti nopsakammin, kun toinen kuivasi sitä mukaa palasia kun itse etenin painopohjan kanssa etiäppäin. 


Ja siinä se nyt on. 220 cm leffa-aiheista painokangasta.
Ihan kohtalaisen onnistunut lopputulos ensimmäiseksi painotyöksi.
Sain kyllä jo paljon siistimpiäkin ideoita, mutta tämä kelvannee. 
Ehkä tästä jotain saa aikaseksi, jos vaikka saisin tämän ennen kesää takaisin.


Ja erään hutipainannan geisha silmineen jäi syytellen tuijottelemaan seuraavia painajia.