maanantai 3. marraskuuta 2014

Nothing occurred.

Naisen paikka on pöydän alla   -nimisessä postauksessa noin 2,5 vuotta sitten kerroin J:n opinnäytetyöprojektin toteutuksesta, missä olin itsekin osallisena.Animaatio itsessään on ollut valmis jo reilu kaksi vuotta, mutta nyt muutama viikko takaperin se valmistui lopullisesti, kun saatiin viimeinen versio äänimieheltä.

Animaatio on toteutettu perinteisenä nukkeanimaationa, eli kaikki esineet ja lavasteet kuvissa ovat muutamia taustakuvia lukuunottamatta, sekä ensimmäisenä ja viimeisenä nähtävää taloa lukuunottamatta, tehty pienoismalleina käsin. Käsikirjoitus, ohjaus ja nuken animointi on J:n käsialaa. Kameran takana hääri J:n kanssa samalla luokalla ollut E. Itse toimin lähinnä ylimääräisenä silmäparina, lavasteiden viimeistelijänä ja kuvaussihteerinä, eli huolehdin että kaikki kuvat tulee kuvattua järkevimmässä mahdollisessa järjestyksessä, tallentelin tiedostoja ja muuta hyödyllistä jota jätkät ei osannut ajatella tai muistaneet ottaa huomioon kaikessa hässäkässä. Koko pätkä on kuvattuna 3D:nä, ja kyseinen versio löytyy myöskin Youtubesta tästä linkistä. Alla 2D-versio.


Jos haluat tietää paljon enemmän animaatiosta ja sen teosta, voit käydä lukemassa kattavan infopaketin J:n blogista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti