sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viisi väriä: Vihreä

Noniin! Tartuin härkää sarvista ja päätin ryhtyä tähän haasteeseen. Bongasin tämän siis Nelliinan Pätsiniemen puolelta, jossa kirjoittaja kehotti ketä tahansa ottamaan haasteen vastaan. Naureskelin töissä itsekseni ajatukselle, että meijän kämpästä tota ei kyllä vois millään tehä. Eihän meillä ole kuin musta-harmaa-valkoista ja pinkkiä täällä, eikä niistä nyt ihan viittä väriä vielä saa aikaiseksi. Naureskelin asiaa ääneen kotona J:lle, joka totesi että helpostihan täältä saa värit kasaan, kun vaan vähän tarkemmin katselee esineitä.  Kypsyttelin ajatusta päässä, kunnes vihdoin viime sunnuntaina olin ensimmäisen kerran reiluun viikkoon valoisan aikaan kotona, ja sain aikaiseksi räpsittyä vähän kuvia tätä varten. Nyt kun olen viikon katsellut kämppää vielä lisää, kun olen pyöritellyt näitä jo otettuja ja julkaisemattomia kuvia mielessäni, keksin muutaman asian lisää jotka pitänee vielä kuvata ennen loppujen kuvien julkaisua. 

Ajattelin ensimmäisenä, että aloitan tämän tietenkin pinkillä. No empäs aloitakkaan, koska pinkki on sen verran hallitseva väri kuitenkin tässä kämpässä, että se sattuu lähes joka muun värin taustalle jossain määrin. Päätin sitten laittaa ne muut värit etusijalle, ja näyttää pinkeissä vain jäljelle jäävät asiat. Ja kyllä ne musta-valko-harmaatkin täältä saavat vielä oman osansa. 

Aloitetaan siis ei niin tyypillisellä värillä mulle, eli vihreällä. Vaatekaapistani ei löydy yhtä liian pientä kellohametta ja oliivinvihreää t-paitaa lukuunottamatta mitään muuta vihreää, Pidän kirkkaan vihreästä väristä mustan ja valkoisen parina todella paljon, mutta pukeutumisessa se ei tunnu ollenkaan luonnolliselta. Mutta keittiössäni se väri on aina ollut hallitseva elementti, niin kauan kuin poissa kotoa olen asunut.


Kiivi-taulu on tarkoituksella maalattu edelliseen asuntoomme viemään pois huomiota ja peittämään karmean väristä tapettia. Mutta tänne se sopii vielä paremmin kuin edelliseen asuntoon. Valkoista seinää vasten se saa ihan erilaisen fiiliksen, paljon raikkaamman. Ja pidän siitä todella.


Keväinen ja kesäinen parvekekasvatusprojekti ei onnistunut ihan hirmuisen hyvin, mutta jotain on siitäkin kokemuksesta vielä jäljellä. Nimittäin keittiön puolimetrinen basilika, joka pukkaa lehtiä enemmän kuin ehdin niitä tuhota. Sopivasti vielä vihreässä ruukussakin. Takana näkyvä keltainen ja oranssi eivät ole värejä, jotka täällä esiintyisivät juurikaan muuten, kuin syötävien hedelmien muodossa, joten en laske sitä kämpän väriksi.


Keittiössä on ensimmäiseen asuntooni ommellut puuvillaiset kirkkaanvihreät verhot. Toiseen asuntoon ne olivat liian lyhyet, joten pidensin niitä mustalla puuvillakaitaleella. Verhomateriaaliksi toi perus lakanapuuvilla on vähän tylsähkö ja huonosti laskeutuva materiaali, ja tässä onkin pikkuhiljaa kehittynyt ajatus, että jotain pitäisi ehkä saada tilalle. Lisäksi verho on toiselta puolelta jo lähes valkoinen, väri kun haalistuu pahasti auringossa. Verhon väri tuskin tule muuttumaan mihinkään vihreästä, mutta joku kuviointi olisi ihan mahollien. Oli muuten ihan mahdoton taltioida toi väri oikein, kun tämän kuvan ottohetkellä alkoi ulkona jo aurinko olla aika matalalla ja sininen valo valtasi koko keitiön. Edellisessä kuvassa väri on ehkä lähempänä totuutta. No, olkoot.


Tässä on justiinsa sitä pinkin ja toisen värin yhdistelmää, josta puhuin. Valitsin laittaa tämän nyt kuitenkin vihreän puolelle, kun ei noit vihreitä asioita turhan paljon täällä ole noin muuten. Olen ollut aina ihan säälittävän huono hoitamaan kasveja, mutta tämän olen onnistunut pitämään hengissä jo melkein vuoden verran. Kyseessä on traakkipuu, ja sain sen luokkakaveriltani tupaantulijaislahjaksi muuttaessamme tähän nykyiseen asuntoon. Tämä ja basilika, mitään muuta en sit olekkaan kyennyt pitämään hengissä itseni lisäksi. Heh.


Viimeisenä vihreänä asiana on kirjahyllyn päällä majaa pitävä maalaustaulu ja kehystetty taulu sen päällä. Emme ole saaneet ripustaa tänne seiniin uusia taulukoukkuja tai mitään jo olemassaolevien koukkujen lisäksi (jotka muuten sijaitsevat todella hämmentävissä paikoissa) niin tää on nyt vähän tämmönen pakkorako, kun haluan kuitenkin pitää Harmaan vaeltajan esillä. On se ihan symppiksen näkönen noinkin.

Ootte varmaan kohta jo ihan kyllästyneitä näihin mun sisustusaiheisiin postauksiin, mutta voivoi. Näitä on nyt luvassa vielä lisää neljä kappaletta. :D

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Se onkin mun lemppariasia keittiössä.

      Poista
  2. Ihania vihreitä asioita ja tuo kiivitaulu on mahtava! :) Kaunit värit ja hauska haaste, mukava nähdä mitä värejä teillä onkaan. ^^

    VastaaPoista