sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Briteissä asumisesta ja sen hetkittäisestä vaikeudesta.

Perjantaiaamuna J:n lähtiessä töihin kysyin, kuten lähes jokaisena aamuna, että onhan avaimet, puhelin, bussilippu ym. oleellinen mukana. Yleensä vastaus on perus on on, mutta tänään hänen vastauksensa kuului jotakuinkin näin: "Ei, sielu jäi Suomeen." Tuo lausahdus kuvaa tämän hetkisiä fiiliksiä varsin hyvin. Kavereita, perhettä, Suomea ja suomalaista kulttuuria ja asioiden toimivuutta on ikävä. Ei täällä varsinaisesti mikään ole sinänsä huonosti, kummallakin on töitä, palkka riittää ihan ok:sti elämiseen, joskaan ei säästämiseen, ja sää on suosinut viime aikoina. Mutta monet pikkuseikat täällä tekevät suomalaiseen järjestelmällisyyteen ja järkevyyteen tottuneelle elämisestä välillä varsin raastavaa. En voi tietenkään puhua kaikkien Briteissä asuvien suomalaisten puolesta, mutta oma kokemukseni ei ole tähän mennessä ollut järin positiivinen. Tämä merkintä tulee todennäköisesti olemaan vain tuskaista vuodatusta mikä kaikki täällä on mennyt pieleen, mutta toimikoot se tulevaisuudessa muistutuksena itselleni jos joskus haaveilen Suomen jättämistä taa.

En edes tiedä mistä aloittaisin tämän vuodatuksen. Hajoavista kodinkoneista, postin hämmentävyydestä, työpaikasta, työkaverin asunnottomuudesta, kynttilöiden ostamisen vaikeudesta, miten J on myöhässä töistä, koska bussikuski ei osaa vaihtaa kuittirullaa tai joutuu pysähtymään pyhkimään kädellään tuulilasia puhtaaksi, koska ilmanvaihto ei toimi, puhelinlinjojen toimivuudesta vai ihan vaan ikävästä yleensä.


Taisin tammikuussa mainita, kuinka alakerran naapuri tuli valittamaan, että suihkumme vedet valuvat hänen kylpyhuoneeseensa. Siinä vaiheessa kiittelimme asuntomme kahta kylpyhuonetta, ja siirryimme sulavasti käyttämään toista kylpyhuonetta. Ensin metsästimme vain kaupasta suihkuverhotangon, jota ei tarvitse kiinnittää seinään, koska kaikki seinäkiinnitykset kiellettiin. Joten jos kirjahylly, jonka nojaa jatkuvasti etunojaan seinän vieressä kulkevan kokolattiamaton metallikiinnikkeen takia kaatuu päälleni, lähettäkää kiitoskortti landlordillemme. Joskus maaliskuussa saimme uuden suihkukaapin edellisen tilalle, mutta jatkoimme edelleen toisen suihkun käyttöä tottumuksesta. Kerran vai kaksi olemme ottaneet nopean suihkun tuossa uudessa kaapissa toisen kylpyhuoneen ollessa varattu. Koska näin lokakuussa yöt ovat alkaneet kylmetä ja kosteus keräätyä huoneisiin, laitoimme yhtenä yönä makkarin kylpyhuoneen patterin päälle, jotta käsipyyhkeet kuivaisivat kunnolla. Aamuyöstä heräsin juoksevan veden ääreen, ja avasin kylpyhuoneen oven. Kylppärissä oli varmaan nelisenkymmentä astetta lämmintä ja suihkun liittimien juuresta suihkusi vettä. No ei kun työkalulaatikko esille. Ensin kokeilimme kiertää liittimiä tiukemmalle, muttei mitään vaikutusta. Boilerikaapista löytyi onneksi erilliset vesisulkuhanat kummallekin suihkulle, joten saimme katkaistua vedet juuri siltä suihkulta. Ei paljon nukuttanut sinä yönä. Aamulla otimme yhteyttä isännöintitoimistoon, josta luvattiin lähettää joku katsomaan asiaa. Viikon päästä joku putkimiesheppu tuli ja totesi, että maaliskuisen suihkukaapin asennuksen yhteydessä on unohtunut asentaa tiivisteet tms, ja korjasi asian. Taidamme varmuuden vuoksi olla käyttämättä suihkua myöskään tulevaisuudessa. Korjausepisodin seurauksena löysin silikonia vessapaperirullan sisältä?


Yhtenä aamuna J laittoi makuuhuoneen kattolampun päälle, ja lamppu poltti sulakkeen. Kiitos pikasulakkeiden, valot olivat toki helppo saada muuhun asuntoon takaisin. Polttimon irrottaminen sen sijaan aiheutti pienen yllätyksen. Ensin kuvittelin, että polttimon loppu kanta oli jäänyt lamppuun jumiin, niin kummalliselta polttimon kanta näytti. Kun olohuoneen polttimo näytti aivan samalta, oli otettava intternetti avuksi. Kanta on nimeltään BC3 tms, ja se on käytössä ainoastaan Briteissä ja joillakin sen hallinnoimilla alueilla. Niimpä tietysti. Kävin läpi jokaisen kaupungin kaupan, josta kuvittelin löytäväni lamppuja. Yksikään kauppa, eikä myyjä ollut ikinä kuullukkaan tai nähnykkään kyseistä kantaa. Pienempää versiota tuosta kyllä löytyi, muttei kolmipiikkistä versiota, joka meillä on jokaisessa kattolampussa. Kuinka brittiratkaisu voikaan olla laittaa uuteen, vain seitsämän vuotta sitten rakennettuun taloon kattolamput, jotka vaativat sellaiset polttimot, ettei niitä voi ostaa kaupasta. No Amazon sentään pelasti.

Polttimon lisäksi päädyin ostamaan myös lampunvarjostimen, koska meidän kaikki kolme kattolamppua ovat vain katosta roikkuvia polttimoita, Ei noita oikein voi lampuiksi edes kutsua. No, tilasin polttimon ja varjostimen samaan aikaan, mutta toimitus oli eri firmoilta. Yleensä Amazon kuitenkin kerää nämä tuotteet yhteen pakettiin, ja postittaa tavarat sitten yhdessä postikulujen säästämiseksi. Sain sitten sähköpostia, että polttimo, keijuvalot ja muutama muu asia lähetetään edeltä, että varjostimen saaminen postiin viivästyy hieman. No tulihan sieltä sit tuntia myöhemmin sähköpostia, että nyt varjokin on postitettu. Päätyivät vaan eri firmojen kuljetettavaksi, joten ensimmäinen paketti tuli perille sunnuntaina, toinen torstaina. Keijuvalot toimivatkin yllätyksekseni pattereilla, ja sen ledit ovat muuten vihreitä, eivätkä valaise yhtään. Se siitä tunnelmasta, miksi ihmeessä en tuonnut vanhoja valojani mukanani? Lampunvarjostin taas ei satu kattoon ilman sovituspalaa, joka pienentää sen aukon lamppuun sopivaksi. No tilaukseen sellainenkin, tulee ehkä seuraavalla viikolla.


Polttimo oli oikeanlainen, mutta kun rupesin pistämään sitä paikoilleen tuli vielä lisää mutkia matkaan. Katkasija on rikki, eikä valoa saa pois päältä. Siksi siis varmaan lamppukin paloi alun alkaen. Emme ehtineet edes vielä ottaa yhteyttä isännöintitoimistoon, kun pesin seuraavana päivänä toista koneellista lakanoita ja pyykinpesukone piti järkyttävän rusauksen, tärisi holtittomasti ja jatkoi luonnotonta mekastusta. Juoksin laittamaan virrat pois päältä todetakseni, että sukathan tässä hommassa kastui. Se siitä pesukoneesta, loppupäivän vietin kuivattelemalla lattioita, tyhjentämällä vesiä koneesta ja yrittämällä saada litimärät lakanat kuivaksi jo muutenkin kosteassa asunnnossa. Siinä keittiön lattialla märkien pyyhkeiden keskellä istuessani ja vollottaessani mietin kyllä miksi ikinä muutimmekaan tänne.

Sähkömies on tulossa korjaamaan katkaisijan ilmeisesti maanantaina, ja lauantaina pitäisi tulla uusi pesukone, jahka J saa kerrottua kantomiehille asuntomme kerroksen. Pyyntö lähettää sähköpostia kaikui kuuroille korville, eikä puhelusta ei saa mitään selvää ellei seiso hyvällä säällä parkkipaikalla, koska puhelinsignaali on niin heikko useimmissa paikoissa. Sähköposti tuntuu täällä muutenkin olevan aivan liian edistyksellinen useimmissa paikoissa. Työkaveri tarvitsi muuttoaan varten todistuksen töissäolosta, ja päätyi melkein viikoksi kodittomaksi. Koska emme ole saaneet kahdeksan kuukauden aikana kopiota työsopimuksestamme, ja pomon käsinkirjoittama todistus ei isännöintifirmalle kelvannut, vaan he vaativat koneella kirjoitettua versiota sähköpostitse, johon työpaikan vastaus oli että voipi mennä viikko sen saamiseen. Kuvittelisi että reilun 130 000 työntekijän firmassa tommonen homma saataisiin hoidettua aika nopsakkaan alta, mutta ei ilmeisesti. En tiedä tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia, joten se siitä. Voin vain kuvitella ja toivoa, että Suomessa tällaista ei edes pääsisi tapahtumaan.


Töissä käynti ärsyttää ja ahistaa muutenkin tällä hetkellä. Työssä ja työpaikassa ei sinänsä ole vikaa, palkka voisi toki olla parempi, mutta työolot ovat parantuneet ja yöityöt vähentyneet viime aikoina uuden johdon myötä.  Jotkut työkaverit tosin ottavat itsekeskeisellä teinimäisellä käytöksellään toisinaan pattiin, eikä vaatekauppaduuni suoraan sanottuna ole sitä mitä haluaisin tehdä. Mutta täällä vallitseva pakollinen etenemisen ja ylenemisen ilmapiiri on itseääntoistavia työtehtäviäkin stressaavampi. Olen jo yhden ylennyksen saanut, ja toisesta olen toistuvasti kieltäytynyt, koska en koe olevani vielä valmis. Olen myös kertonut aikeistani muuttaa takaisin Suomeen heti kun mahdollista enkä siksikään viitsisi uhrata mielenterveyttäni ja aikaani ylennyksen takia, mutta silti utelut mahdollisesta etenemisestäni ja sitoutumisestani yhtiössä ovat lähes viikottaisia, ovat olleet ensimmäisistä viikoistani alkaen. Kun aloitin tuolla työt, kuvittelin viipyväni siellä korkeintaan muutamia kuukausia, ja etsiväni sinä aikana toisen työn. Kun etsinnät eivät alkaneet tuottaa tulosta, kaikki avoinna olevat työpaikat ovat liian kaukana, liian kalliita matkustaa päivittäin töihin, liian vähäpalkkaisia tai tyssäävät siihen, ettei työkokemukseni tai muut kriteerit täyty, olen huomaamattani luopunut toiveesta löytää muuta, ja tyytynyt ajatukseen jäädä vielä toiseksi kahdeksaksi kuukaudeksi tuonne. Aika nopsaanhan tämä ensimmäinenkin kahdeksan on tuolla lopulta mennyt. Fingers crossed.

Lisäksi nuorison työmoraali täällä jaksaa ihmetyttää. Myöhästymiset, ilmoittamatta poissaolot ja töihin tulemiset sekä opiskelujen ja töiden yhdistäminen tuntuu olevan todella haastavaa monille varsinkin nuoremmille työkavereilleni. Mutta silti enemmän vielä hämmentää työnhakijoiden käyttäytyminen. Meillä on järjestetty useampi ryhmähaastattelu, ja yleensä puolet kutsutuista jättää saapumatta paikalle. Toiseen vaiheeseen hyvä jos yksi saapuu paikalle. Eikä kukaan tietysti ilmoita tai vastaa puheluihin. Muutamat ovat jopa päässeet töihin asti, tehneet muutaman vuoron tai viikon, ja sen jälkeen kadonneet mitään ilmoittamatta. Ilmeisesti töitä on tarjolla ja töistä toiseen vaihtaminen on sen verran helppoa, että ihmiset tekevät niiden suhteen mitä lystäävät. Itse en ikinä kehtaisi käyttäytyä näin, ja tämä herättääkin vain kysymyksen, että mitä näille lapsille on oikein opetettu kotona tai koulussa, kun toisten kunnioittaminen tuntuu olevan täysin tuntematon käsite. Ja tähän tuntuu törmäävän ihan joka asiassa, vaikka yleisesti brittejä kai pidetään ystävällisenä väkenä. Itseäni lähinnä rasittaa se ulkokultaisuus ja teennäinen ystävällisyys, joihin täällä päivittäin törmää.


(Näin uuden pesukoneen toimituksen ja vaihdon jälkeen on vain toivottava, että toivottavasti täällä ei ole isompaa vesivahinkoa tapahtunut. Itse pesukoneen alla kyllä oli laatoitus, mutta viereisten kaappien ja seinän juuressa ei nähtävästi ollut minkäänlaisia vesieristeitä tai muutakaan suojaa. Ja muistutettakoon nyt vielä, että pyykinpesukoneemme tosiaan sijaitsee keittiössä. Eipä sitä näyttänyt olevan juuri kummosempaa vesieristystä kylppärissäkään sillon suihkukaapin vaihdon yhteydessä. Itse vanhan pesukoneen pois vienti ja uuden asennus kyllä sujui alta aikayksikön, jahka vain saatiin kuljetusmiehet sisälle asti. Taas kerran piti juosta alaovelle avaamaan ovi henkilökohtaisesti, kun puhelimessa eivät saaneet selkoa ovikoodistamme. Taloyhtiössämme on kyllä käytössä ovipuhelinjärjestelmä, mutta meidän asunnossa ei vastaanottavaa puhelinta ole, koska landlordimme ei sellaista kuulemma ole halunnut kustantaa asuntoon. Ja mitä tässä nyt on seuraillut elämää taloyhtiössä muuten, ei taida kovin monessa muussakaan asunnossa olla etuoveen ilmestyvien eri kuljetusfirmoille osoitettujen yhteydenottopyyntöjen perusteella.)

No mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Yritän pitää mielessä, että tämä on vain väliaikaista, ja täältäkin pääsee joskus pois. Tätä tekstiä kirjoittaessani blogger teki vielä tenän ja päätti olla tallentamatta toisena päivänä tekemiäni muutoksia, joten jouduin puolet tästä tekstistä kirjoittamaan kokonaan uusiksi. Jopa internet vastustaa ja tekee täälläoloni vaikeaksi, en saa edes valittaa rauhassa! Ps. neljännessä kuvassa tulee hyvin esille kokolattiamaton kanssa elämisen ihanuudet. Olen pyyhkinyt lasipöydältä pölyt alle viikkoa ennen kuvan ottoa, ja taas se näyttää tolta. Argh.

2 kommenttia:

  1. Siis ihan käsittämättömän kuuloista niin rakennusstandardien kuin työmoraalinkin kannalta meininki siellä :o paljosti tsemppiä jaksamiseen! Lampunvarjostin ainakin on nätti, vielä kun sen kattoon saisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toki tää oli nyt vähän tämmönen avautumisvuodatus, mutta tämmösiin ongelmiin täällä törmää kyllä ihan päivittäin. Tää maa jaksaa hämmentää mua ihan päivittäin, kun kuvittelisi että Euroopasta oltaisiin voitu pitkin historiaa ottaa mallia niin kaupunkien pohjakaavasuunnitteluuun kuin rakennusstandardien puolesta, mutta nää ihmiset velloo jossain semmosessa suurvaltiomahtimielikuvissaan eikä mitään voi tehdä uudella tavalla. Jos jossain on hometta, se maalataan tai pestään pois, jotta sama operaatio voidaan tehdä muutaman kuukauden päästä uudestaan.

      Poista